Tähtisahrami on parhaimmillaan aamuvarhaisella. Minun mielestäni. Kuljen silloin puutarhassa aamukasteessa ja laskeudun lähemmäs ihailemaan sitä omenapuun alla. Tähtisahramin herkän kuulaat kukinnot hohtavat aamun ensi säteiden osuessa niihin. Valo kuultaa terälehdien...
Varhain keväällä puutarhan pienet keväkukat ovat suuri ilo. Tänäkin keväänä olen jo monta kertaa iloinnut siitä, että lisäsin myös viime syksynä uusia kevätsipuleita ja mukuloita puutarhaamme. Nämä pienet väriläiskät ilahduttavat niin valtavasti värittömässä...
Oletko miettinyt, mitä kasveja haluaisit kohdevalaista omassa puutarhassasi? Tai harkinnut ostavasi uusia kasveja valaistavaksi? Entä kun kasvit on istutettu, kuinka niitä valaisisit? Vaihtoehtoja löytyy onneksi runsaasti niin kasvien kuin valaisimienkin osalta....
Suuri istutusallas on kuin puutarha pienoiskoossa. Istutusaltaan kasvillisuudessakin tarvitset rakennetta antavia kasveja, ikivihreää, koko kasvukaudelle jakautuvaa kukintaa, pieniä yllätyksiä ja ennen kaikkea kasveja, jotka näyttävät hyvältä keväästä syksyyn....
Alppiruusujen ja atsaleojen kukinta on parhaimmillaan häikäisevä! Jotta kukinta onnistuu hyvin, tulee myös maaperän olla alppiruusuille sopiva eli hapan, tuore ja kuohkea. Tällaisessa kasvualustassa alppiruusut ja atsaleat viihtyvät. Maaperä on juuri sellainen...
Värillä on väliä! Olipa kyseessä hiukset, sisustaminen, uusi paitapusero … tai kukkaruukku! Nauti väreistä ja mieti ennen kaikkea, kuinka se korostaa sinua ja ympäristöäsi. Haetko harmoniaa vai tehosteväriä? Ulkoruukut ovat loistava mahdollisuus sisustaa puutarhaa ja...