Viime sunnuntai oli rankka päivä … mutta samalla aivan IHANA! Kuten yleensäkin syyskuu puutarhassa.
Läksin puutarhaan jo aamusta ja päätin tehdä syyskunnostustöitä & muutamia odottaneita projektejani siihen saakka kunnes alkaa JÄLLEEN sataa.
Ehdin puutarhuroida kokonaiset kuusi tuntia! (Myönnetään – alkoi käydä jo hyvästä treenistäkin.)
Puutarhakausi ei siis TODELLAKAAN ole vielä ohi!
Tulevanakin viikonloppuna on onneksi odotettavissa myös aurinkoa ja lämpömittari nousee mukaviin lukemiin. Siis, mitä parhain sää nauttia puutarhassa olosta.
Jotta aikaasi ei menisi pohtimiseen, kokosin sinulle listaa tässä kuussa tehtävistä syyspuuhista.
Pieninä paloina kaikki käy niin paljon joutuisammin.
Syyskuu puutarhassa
- Syyskuu on hyvää aikaa istuttaa kasveja. Omatkin projektini liittyivät viikonloppuna jakamiseen, istuttamiseen ja jopa muutamaan uutukaiseenkin. Samalla tuli karsittua ylimääräisiä maanpeiteperennoja ja valittua taimia annettavaksi myös ystävän puutarhaan.
- Nurmikon leikkaamista kannattaa jatkaa. Tämä on perusteltavissa niin esteettisillä kuin hoidollisillakin syillä. Leikattuun nurmeen eivät pesiydy sienitaudit ja ruoho saa valoa tyveen saakka. Jatka siis niin kauan kuin nurmi kasvaa.
- Rikkakasvien poisto – ikuinen projekti. Syksyllä kasvu on hitaampaa ja kitkentää tarvitsee tehdä harvemmin, mutta se kyllä palkitsee keväällä! Suosittelen kierroksia puutarhassa.
- Keväällä kukkivien perennojen jakaminen Vanha, hyvä ohje suosittaa jakamaan keväällä kukkivat kasvit syksyllä ja syksyllä kukkivat puolestaan keväällä. Varsin suoraa logiikkaa … ja auttaa tasaamaan puutarhatöitä molemmille kausille.
- Kesäkukkien vienti kompostiin Älä vielä kiirehdi! Tämä ajankohtaistuu vaiheittain eri lajeilla. Osan ulkoruukuista voit nostaa vaikka lasitetulle kuistille tai muuten suojaisaan paikkaan jatkaaksesi kautta. Tee siirtymä kesästä talvikauteen nautiskellen ja lisää uutta syyskukkijaa vähitellen kesäkukkien tilalle. Varmista, että sinulla on riittävästi pakkasenkestäviä ruukkuja talvikauden istutuksia varten.
- Uudet ruukkuistutukset sisäänkäyntiin, terassille ja parvekkeelle Ideoita syksyn herkullisen näköisiin ruukkuistuksiin löydät vaikka tästä Viherpihaan kirjoittamastani lehtijutusta. Siinä olen yhdistänyt monivuotisia ja kausikasveja rouhean syksyiseksi kokonaisuudeksi.
Tässä oikeastaan ne TÄRKEIMMÄT, joilla valmistelet puutarhasi alkaneeseen syyskauteen.
Pientä ohjausta ja tarkkailua (mm. lehtokotiloita kannattaa aina katsella lehtien katveesta), niin voit nauttia syksyn etenemisestä puutarhassasi. Kirpakoita, raikkaita päiviä ja vienoa auringonpaistetta. Takaan, että se nostaa hymyn huulille!
Millaisia syysprojekteja sinä olet varannut viikonlopulle?