Omassa puutarhassa voi joskus olla vaikea arvioida, millä keinoin puutarhasta saisi selkeämmän ja edustavamman. Tarkistuslista auttaa sinua juuri siinä!
Nouda oma tarkistus- ja muistilistasi TÄÄLTÄ.
Saat listasta kaverin, joka kysyy juuri oikeita kysymyksiä ja ne ratkaisemalla saat puutarhasi pieniä, mutta vallan tärkeitä perusasioita kuntoon.
Ota siis lista mukaasi ja kierrä puutarhasi ajatuksella ympäri.
Palaa sitten tänne blogiin ja jatketaan yhdessä eteenpäin 🙂
Häiritsevätkö sinua hujan hajan ympäri puutarhaa olevat ylimääräiset tavarat ja tarvikkeet niin, että mieluummin pujahdat sisälle, suljet oven ja unohdat koko jutun?
Kannattaa ryhtyä siis yhdeksi iltapäiväksi (tai tarvittaessa useammaksikin) oman puutarhansa Marie Kondoksi. Japanilaisen ammattijärjestäjän kehittämän KonMari-tekniikan sanotaan mullistamavan elämän. Miksei siis myös puutarhaelämää?
Kun kaikilla tavaroilla on paikkansa ja tavarat paikoillaan, saat tilaa puutarhaasi ja itsellesi mielenrauhan.
Tee siis kuten Marie: Jätä vain tavarat, jotka tuottavat sinulle iloa. Mitä et tarvitse, kiitä sitä hyvästä palvelusta ja lahjoita tai kierrätä eteenpäin.
Kun kaikki on paikoillaan ja esillä olevat tavarat tuottavat sinulle aitoa iloa, on ex tempore -juhlien järjestäminen jälleen mahdollista! Saatat yllättää itsesikin!
Ja ennen kaikkea: iloitset jälleen omasta puutarhastasi!
Muuten – mikä mahtaakaan olla sinun lempituoksusi puutarhassa?
Minulla on tällä hetkellä kärjessä kahden kova kamppailu, mutta siitä myöhemmin lisää.

PS. Jos huomaat tavarat karsittuasi ja paikoilleen laitettuasi, että rivaripihasi tai oleskelualueesi ympäristö tarvitsee kokonaan uuden suunnitelman, pääset nopeasti liikkeelle TÄSTÄ >>