Kun ihanat, räiskyvät syysvärit ovat kaikonneet, pukeutuu puutarha hillittyihin ruskean sävyihin. Lehtivihreä on pilkottu ja kasvit ovat keränneet lehtiensa tuottamat yhdisteet talteen talven ajaksi.

Puutarha vaikuttaa rauhalliselta, mutta on täynnä pieniä, kauniita yksityiskohtia.

Jaloangervo (Astilbe)

Puutarhanäkymä on seesteisen rauhallinen, mutta toimistossani on puuhaa kuin talveen valmistautuvalla oravalla.

Lähes kaikki talven suunnittelukohteet on mitattu, kuvattu ja lähtötiedot analysoitu. Tiedot laitettu hyvään järjestykseen odottamaan omaa suunnitteluvuoroaan.

Työpöydällä levittäytyy kokoelma työn alla olevia pihasuunnitelmia sekä ideoita pursuavia aihioita ensi vuoden lehtijuttuja varten.

Olenkos muistanut lainkaan mainita! Ensi vuonna minulla on ilo kirjoittaa useampaankin Viherpiha -lehden numeroon. Alkaen jo helmikuusta! Toivon, että löydät niistä inspiraatiota oman puutarhasi haastaviin kohtiin.

Jatkossakin autan tuttuun tapaan Viherpiha vastaa -palstalla. Palstalla on myös monta muuta asiantuntijaa auttamassa sinua oman puutarhasi ongelmakohdissa. Lähetä reippaasti kysymyksesi matkaan jo ensi vuotta varten!

Vaikka ulkona paukkuisi pakkanen niin työpöydälläni kukkii kesä kautta vuoden. Siksi ei lie ihme, että kevät ei ole kaukana ajatuksistani edes talveen valmistautuessa.

Vinkkinä sinulle: Jos tarvitset pihasuunnitelmaa ensi kesäksi ja toivoisit minun suunnittelevan puutarhasi, kannattaa pihakatselmusaika varata jo nyt!

Klikkaa tästä ja pääset suoraan ajanvarauskalenteriini valitsemaan itsellesi sopivimman ajankohdan.

Nähdään puutarhassa!

Talveen (ja jo ensi kevääseen) valmistautuen

Sari nimmari

 

 

PS. Tunnistitko kasvit kuuraisessa talviasussaan? Jos jokin jäi askarruttamaan, kirjoita alla olevaan kommenttikenttään ja kerron mielelläni mistä kasvista on kyse!

 

 

Piditkö blogipostauksesta? Tilaa VIP-kirjeeni saadaksesi ILMAISIA päivityksiä ja ideoita puutarhaasi: