Pieni piha rinteeseen – oma puutarha kantakaupungissa

 

Suunnitteluprojektin kuvaus

Lapsiperhe toivoi suojaisaa terassipihaa kevät-, kesä- ja syyskäyttöön. Pihan toivottiin olevan selkeä, viihtyisä ja kaunis – paikka, jossa ¨voisi viettää vaikka koko päivän, vaikka pieni alue onkin.¨

Ulkona tuli olla tilaa leikkiä, ruokailla ja viettää aikaa yhdessä. Näkösuojaa uudistetulle piha-alueelle lisättiin muotoonleikattavilla tuija-pylväillä ja terassimarkiisilla, joka suojaa myös auringon paahteelta ja sateelta. Markiisin avulla pihasta tuli todellinen ¨A Room Outside¨.

Pihan haluttiin olevan vehreä ja melko helppohoitoinen. Sen sävymaailma- ja materiaalivalinnoissa huomioitiin tarkasti talon väritys ja aikakausi sekä yhteisillä piha-alueilla käytetyt materiaalit. Kasvillisuudeksi valittiin puita, pensaita, havuja ja maanpeittoperennoja, jotka näyttäisivät hyviltä ympäri vuoden. Kukintojen väreiksi valittiin pääosin violettia ja kontrastiksi muutamia iloisen keltaisia pilkahduksia.

Pihamuutoksen yhteydessä oli tärkeää suunnitella myös hulevesien uudelleen ohjaus ja poisjohtaminen tukimuureilla rajatulla piha-alueella.

Alla voit tutustua pihan muutokseen ja kuviin, jotka on otettu ennen rakentamisen aloittamista ja heti valmistumisen jälkeen.

Kohteen tiedot

Asukkaat Lapsiperhe

Valmistumisvuosi 2016

Kohde Pienkerrostalon pääty 

Suunnittelu Puutarhasuunnittelu Puksipuu     

Toteutus rakentaminen Rainset Oy, terassimarkiisi Närhi Oy Sisustuspalvelu      

Erityistä Lähes käyttämättömän rinteen muuttaminen piha-alueeksi ja hulevesien uudelleen ohjaus

En olisi ikinä uskonut, että tämmöinen olisi edes mahdollista. Nyt meillä on oma, uniikki piha kantakaupungissa kerrostalossa. Tämä on investointi, joka nostaa oikeasti huoneiston arvoa. Saimme ennen lähes käyttämättömästä tilasta monipuolisen oleskelualueen.

Meri ja Lauri, Munkkiniemi Helsinki

Ennen | Before

Pieni piha rinteessä Ennen / Before 2
Pieni piha rinteessä Ennen / Before 3

Jälkeen | After

Mistä puutarhan osa-alueesta haluaisit kuulla lisää?

Kirjoitan tästä pihasta seuraavan blogipostauksen. Mistä haluaisit minun kertovan?

Klikkaa alla olevaa linkkiä ja kerro minulle toiveesi!

Etsitkö puutarhasuunnittelijaa? Autan mielelläni.